Puutarhanhoitoa ja maataloutta Fiskarsissa

Hyötykasvien tuotanto oli tärkeä osa kartanoiden ja ruukkien omavaraista taloutta. 1800-luvulla Fiskarsin hyötypuutarha sijaitsi ruukinkonttorin ja ruukin päärakennuksen, eli Kivitalon ympärillä. Jo vuonna 1823 Kivitalon yläpuolelle, hyötypuutarhan yhteyteen, rakennettiin ensimmäiset kasvihuoneet eli ansarit. Kasvihuoneet olivat hyvin muodikkaita 1700-luvun Euroopassa, josta ne levisivät Suomeen. Niiden suuri suosio jatkui vielä 1900-luvulle asti. Kasvihuoneet lisäsivät kasvatettavien lajien kirjoa, sillä ne mahdollistivat talvenarkojen lajien, kuten hedelmien, viljelemisen.

Fiskarsin puutarhoissa kasvatettiin muun muassa herneitä, kukkakaalia, selleriä, pinaattia, kurpitsaa, meloneja ja yrttejä. Näiden lisäksi ruukilla päästiin nauttimaan eksoottisista appelsiini- ja persikkapuista sekä kauniista kukista.

Fiskarsissa hyötypuutarhat tarjosivat tärkeän lisän ruukintyöläisten ravintoon. Viljely oli niin tuottoisaa, ettei ruukilla kärsitty nälänhädästä useista sodista huolimatta. 1930-luvulla tuotanto jopa ylitti ruukin kysynnän. Puutarhoja myös esiteltiin mielellään, taloudellisen arvon lisäksi niillä oli statusarvoa. Kaunis ympäristö oli ylpeydenaihe ja merkki alueen valistuneisuudesta ja varakkuudesta.

Yhtiön omenapuutarha, parsa- ja kessuviljelmät

Sodan jälkeen Fiskars yhtiö perusti satoja omenapuita kattavan omenapuutarhan Gästerbyn Albackaan. Erikoisviljelmiin käytettyä maata ei nimittäin tarvinnut kolonisoida. Karjanhoitaja Malmberg vartioi puutarhaa Mister koiransa kanssa. Nykyään puutarhan yhteydessä ollut vanha omenavarasto on muutettu asuinrakennukseksi.

Vuonna 1942 I. A. von Julin on merkinnyt muistiin että omenasatoa kerättiin 400 kg priimaa omenaa ja 200 kg II-luokan omenaa Danskogissa. Seuraavana vuonna satoa korjattiin 1125 kg omenaa Danskogissa ja 960 kg Fiskarsissa. Sadon yhteisarvo oli 108 320 mk (noin 18 218 euroa vuonna 2026)

Sodan aikaan parsaa viljeltiin pelloilla Rizzlassa. Alkuunsa viljelmät olivat ½ hehtaarin suuruiset ja kannattavat, mutta kun ne laajennettiin käsittämään 1 hehtaarin alueen, laski kannattavuus suuren työmäärän takia.

1940-luvulla viljeltiin Fiskarsin pelloilla myös virginia-tupakkaa ja kumivoikukkaa. Tupakka-viljelmät käsittivät 22 aarin alueen ja antoivat hyvän sadon. Kumivoikukkaa käytettiin sodan aikana ”kumikorvikkeena”.

Hyötypuutarhan yhteydessä oli puutarhurin asunto. Puutarhurin tehtäviin kuului kasvien hoidon lisäksi puutarhan valvominen. Asunnon piti siis olla sijoitettu siten, että sieltä näki koko puutarhan. Asunnossa säilytettiin työvälineitä, tislauskattilaa ja hedelmänpuristinta. Tilaa piti olla myös kasvien kuivatukselle ja säilytykselle. Puutarhurimestarin ammatti oli arvostettu ja varattu vain miehille. Puutarhurilta odotettiin rehellisyyttä, luotettavuutta, maltillisuutta ja huolellisuutta.  Puutarhurin apulaisiksi työllistyi lähinnä naisia.

Työläisten omat viljelmät

Fiskarsin työläiset viljelivät ahkerasti myös omilla palstoillaan, sillä palkat eivät olleet suuria. Viljeltävät lajikkeet tosin poikkesivat herrasväen puutarhojen annista. Työläisten palstoilla keskityttiin ravintorikkaisiin ja ruokaisiin kasveihin, kuten perunaan, pinaattiin ja kaaleihin. Talveen varauduttiin säilömällä ruoka-aineita läheisiin pieniin maakellareihin.

Vielä 1900-luvun alussa Peltorivin varrella sijaitsevien punaisten paritupien alapuolella oleva jokipiennar oli asukkaiden peltopalstojen täyttämä. Tien nimi Peltorivi juontaa siis juurensa tästä. Myös koko mäki ”Slaggbyggnadenin” yläpuolella oli aikaisemmin peruna- ja kasvimaata.

Kivitalon puisto

Hyötypuutarhojen lisäksi Fiskarsissa oli oleskeluun ja viihtymiseen tarkoitettu puisto. Puisto oli englantilaisen puutarhan tyyliin muodostunut kokonaisuus kiemurtelevine polkuineen ja runsaine istutuksineen. Runsaudesta huolimatta jokainen yksityiskohta oli tarkasti harkittu. Kivimuurin puistoa käyttivät sekä herrasväki että työväki. Iltaisin nuoriso kosiskeli puistossa.

Maatalouden edelläkävijä

Puutarhojen ohella Fiskarsissa työskenneltiin maatalouden parissa. Ruukilla oli oma maatalousosasto, joka toimi yhtiön osana vielä 2000-luvun alussa. Monet uudistukset Fiskarsin maataloudessa olivat Johan Jacob von Julinin ansiota. Vuonna 1836 otettiin käyttöön vuoroviljely. Maassa kokeiltiin myös ulkomaisia auroja. Näistä kokeista kehittyivät 1800-luvun loppupuolella kuuluisat Fiskarsin aurat, jotka oli valmistettu juuri Suomen oloihin sopiviksi. Fiskarsin työpajoilla kehiteltiin ja valmistettiin myös muita maatalouteen ja puutarhanhoitoon tarvittavia työkaluja, kuten lapioita, kuokkia, erilaisia veitsiä ja puutarhasaksia.

Von Julin kiinnitti huomiota myös karjanhoitoon. Heti 1830-luvulla aloitettiin säännölliset koelypsyt, mikä lisäsi maidontuotantoa. Karjanhoitoa tehostaakseen von Julin kehitti palkitsemisjärjestelmän. Toukokuun alussa järjestetyissä vuosittaisissa kilpailuissa palkittiin parhaimman sonnin, lypsylehmän, vetohärän ja siitospässin kasvattajat raha- ja hopeaesinepalkinnoin. Samalla esiteltiin uusia työvälineitä.
1940-luvulla Fiskarsin kehityksen kärjessä ollut maatalous piti sisällään ojituksen ja keinokastelun. Tuolloin 552 hehtaarin laajuisia peltoja kalkittiin vuosittain.

Viimeiset lehmät, jotka polveutuivat Julinin aikoinaan hankkimasta ayrshire-karjasta, vietiin pois Fiskarsista 1970-luvulla. Samoihin aikoihin hiljeni hyötyviljely yhtiön toimesta. Nykyään historiallisella ruukilla kuitenkin viljellään ahkerasti asukkaiden omilla pihoilla ja palstoilla. Vaikka aurojen kehittäminen ja valmistaminen lopetettiin Fiskarsissa 1970-luvulla koneellistumisen myötä, liittyy vielä nykyäänkin pääosa Fiskarsin valmistamista työkaluista ja välineistä puutarhanhoitoon.

Lähteet ja kirjallisuus:

Albert Netts minnen (rakt avskrivet från På minnenas landsväg II)
Carlson, C.E., Fiskars 350. 1999, Keuruu.
Ernsten, Svante, Fiskars – det kända bruket.
Fiskars 1649. 350 år Finsk industrihistoria. 
Lindqvist, Yrsa, Mat, måltid, minne. Hundra år av finlandssvensk matkultur. SLS. 2009, Helsingfors.
Matvejew, Irina, Kotiseutumme Fiskars. Selostus Fiskarsin ruukista ja museosta. 1981, Tammisaari. 

Julkaisemattomat lähteet:

Fiskarsin museon kokoelmat
Såpnejlikan-näyttely 2006